”Beam me up Scotty” sanoi kapteeni Kirk kommunikaattoriinsa, kun halusi äkkiä takaisin emoalukseen. Laite muistutti amerikkalaisten suosimaa läppäpuhelinta, joka olikin todellisuutta jo parikymmentä vuotta myöhemmin. Star Trekin kaltaisissa avaruuslänkkäreissä nähdyt käsipuhelimet tuntuivat silloin olevan vain käsikirjoittajien päiväunia. Piilaaksossa syntyi päivittäin yhä pienempiä ja yhä tehokkaampia siruja, joille saattoi ideoida lähes mitä tahansa käyttöä. Kännykät olivat vain alkusoitto, älypuhelimet toista ja kolmatta näytöstä. Nokia ja Ericsson olivat pioneereja, mutta pitihän siitäkin bisneksestä tehdä edes yksi nauruvideo tähän tapaan: Kolme ruotsalaista on drinkillä baarissa. Puhelin soi, ensimmäinen mies heilauttaa kättään, nostaa etusormen korvalleen ja alkaa puhua työasiaa. Puhelun päätyttyä hän ylpeänä kertoo muille:
”Ah jaa niin, tämä on se uusi Nokia Geo F, mobiilisiru kynnen alla, kätevä missä vain liikun.”
Hetken päästä keskimmäinen miehistä niksauttaa äkkiä päätään ja alkaa puhua näkymättömälle työkaverille maanantain kokouksesta. Keskustelun päätyttyä hän kertoo ”Jaa tämä vai? No se on Ericssonin BTH 55, kaiutinyksikkö korvassa ja vastaanotinsiru nenässä. Tarvitaan vain pieni päänliike ja heti on yhteys.” Hetken päästä kuuluu pari kovaa peräpään päräytystä kolmannen miehen suunnasta ja samalla hänen kasvoilleen tulee helpottunut ilme. ”Mitä h..vettiä tuo nyt oli”, kysyvät kaksi muuta kiukkuisesti ja pitelevät samalla nenäänsä. ”Mulle taisi nyt tulla faksi”, kihertää kolmas tyytyväisenä.
Sain vähän aikaa sitten tietää, että kauppaan on tullut myös tuote, joka tuntee nimen ÄLYSORMUS.
Ei tarvitse keneknään pelästyä, ei se tee ilmoituksia elämänkumppanille joka kerta kun sen omistaja on ollut uskoton, eikä se myöskään ilmoittamatta ota käyttäjästään selfieitä.
Se vain mittaa omistajansa stressitasoa. Ihomme sähkönjohtavuus kuulemma muuttuu, kun henkinen kuormituksemme lisääntyy ja sormus kertoo sen sitten meille. Samalla se siis myös kertoo sen, että meidän ei tarvitse enää käyttää omaan älyämme monenkaan asian hallintaan. Meillä on niitä varten käytössä jo älykellot, älykortit tai äly-teeveet. Nukumme älypatjoilla ja painamme päämme älytyynyihin sen jälkeen kun olemme ehkä tuntitolkulla pelanneet jotain älypeliä.
Nokian ansiosta meillä on ollut muihin kansoihin verrattuna ylivoimaisesti paras valmius kaikkiin langattomiin härveleihin ja älylaitteisiin, koska niitä alettiin työntää meille käteen heti, kun vain tarvittavat mastot ja verkot saatiin pystyyn. Aivan äitiyspakkauksiin asti ei tuon villityksen vauhti riittänyt, vaikka vastavalmistuneille äideille se toki olisi ollut mukava palkinto hyvin tehdystä työstä.
Oma älykkyysosamääräni ei tällaisten ”tolkkupuhelimien” ansiosta silti ole kohonnut. Epäilen vahvasti sen jopa laskeneen hieman. Tietoa ja joitakin taitojakin sen avulla olen toki saanut, mutta kyse on silloin enemmän nopeudesta ja helppoudesta, kuin määrästä ja laadusta.
Ei ole olennaista, millainen äly tai kuinka suuri aivojen koko meillä jokaisella on, tärkeintä on se, että ne ovat olemassa ja että me itse käytämme niitä.
Ymmärrettävää ja hyväksyttävää on kehitys, jossa pölynimuri korvaa harjan ja sihvelin tai perämoottori korvaa airot. Hyviä keksintöjä ovat myös ne, jotka antavat paremmat mahdollisuudet tavoittaa toinen toisemme joko vain pelkkää keskustelua varten tai vaikka silloin, kun todella tarvitsemme ystävää tai nopeaa apua. Siihen nuo kännykät toki ovat omiaan, mutta älkäämme luovuttako niille kaikkea päätösvaltaa. Älkäämme luovuttako niille omaa älyämme.
Olemme silloin menettäneet pelin.
Mikko Lavijärvi
julkaistu 30.1.2020 UutisOiva-lehdessä ”Vieraskynä” -palstalla